9.7.2017

Elossa ollaan!

Edellisestä postauksesta ehti kulua IHAN liian kauan aikaa. Tässä välissä olen pitänyt oman kesälomani ja kiikuttanut myös hevoset omalle lomalleen maalle. Mona on poissa pelistä koko heinäkuun, samoin Nanna ja äitini hevonen Fanni, mutta Kalju-parka joutuu tunnollisena virkamiehenä treenaamaan läpi koko kesän asuen uudessa tallissa, kun kotitallimme ovet ovat kiinni kuukauden. Itselleni tämä kuitenkin on tarkoittanut kevyttä olemista, koska ratsastan Kaljulla vain silloin tällöin, ja hevosen pääasiallisen treenaamisen hoitaa siskoni. Järjestely sopii minulle paremmin kuin hyvin, ja vaikka en kovin paljoa ylimääräistä puuhastelekaan tallilla, niin on kiva käydä välillä rapsuttamassa Kaljua korvien välistä ja huomata että kyllä se minusta kuitenkin vielä tykkää. Ehkä jopa enemmän, koska nyt pienemmässä roolissa olen antautunut lahjomaan sitä sokerilla ja jopa omenoilla huomattavasti enemmän kuin ennen. :D

Monan treenit jäivät kesäkuun lopussa ihan OK tilaan. Toiseksi viimeisessä valmennuksessa se oli ihan poikkeuksellisen hyvä. Hyppäsi paremmin kuin ikinä, ja ratsastaminen esteiden välissä oli helppoa. Ensimmäistä kertaa se teki kaiken juuri niinkuin pyysin eikä esittänyt minkäänlaisia mielipiteitä tai venkoiluja suuntaan tai toiseen. Valmentaja kysyi että miltä se tuntuu kädelle ja sanoin että ei miltään, ei mun tarvinnut missään vaiheessa ajatella koko asiaa. Yleensä siltä tarvii kokoajan olla pyytämässä niskaa ylemmäs, ja se mielellään nojaa ohjaa vasten. Tuolla ratsastuskerralla ei ollenkaan. Sen suu oli kuin oman nyrkkini jatke, ja tuota fiilistä olen nyt muistellut kaiholla (rakastan tota sanaa xD kaiho...). Laukkakin pyöri, mitä nyt vasemmassa kierroksessa tuli vieläkin helpommin väärää laukkaa esteen jälkeen. Noilla asetuksilla laukan sai kuitenkin vaihdettua muutaman askeleen jälkeen suoralla uralla. Tähän olisi ollut hyvä lopettaa alkuvuoden treenit, mutta enhän minä malttanut. Tuli juhannus ja lomaa Monalle, yksi ratsastaja kävi puolestani kyydissä, ja seuraavalla viikolla jatkettiin. Ja niinhän se aiemman viikon loistava fiilis oli poissa. Koko viimeinen treeniviikko oli vähän sellaista selviytymistä, ja viimeisessä valmennuksessa meni kuten on aiemminkin mennyt normaaleina päivinä. Valmentaja sanoi että näytän turhaan tyytymättömältä, että viime kerta oli täysin poikkeuksellinen ja tämä viimeinen kerta normaali. Yritin piristyä, mutta kyllä tuo jäi vähän kaivelemaan. Loppuviikosta kuskattiin hevoset sitten kesälaitumille ja elokuun alussa palataan asiaan. Alla vielä honkkeli kaikkensa antaneena ja sitten vähän skarpimpana juoksuttelupäivänä. 


En ole kuitenkaan ollut täysin toimeeton lomallakaan. Sain kivan projektin vähän kauempana pk-seudusta. Minulla on pitkästä aikaa työn alla muutama sisäänratsastettava samalta omistajalta. Kyseessä on kaksi puoliveritammaa samasta emästä sekä yksi pienikokoinen suomenhevostamma. Hevosia ei oltu juuri käsitelty ratsastusmielessä ennen kuin aloitin niiden kanssa, ja sain aloittaa niiden kanssa ihan nollasta, ensin suitsien laitosta alkaen juoksutuksen alkeisiin, siitä irtojuoksuttamaan ja melko pian jo kyytiin. Olen käynyt nyt neljä kertaa paikan päällä ja viimeksi kaikki hevoset jo ravasivat ja vähän laukkasivatkin selästä käsin kentällä irti. Kuten useimpien nuorten kanssa, myös näiden kanssa nyt tärkein ja aikaa vievin osuus on opettaa hevoset liikkumaan itsenäisesti eteenpäin. Yllättävää kyllä, suomenhevonen tajusi jutun jujun ensimmäisenä ja sen kanssa opinnot ovat siirtyneet jo niinkin syvälliseen aiheeseen kuin ohjautuminen ja siirtymisten harjoittelu. Puoliveriset ovat sen verran herkempiä että niillä ohjaus pelittää jo jotenkuten, kunhan moottori ei sammu vaikka radan poikki ratsastaessa. Suurimpana ongelmana onkin oikeastaan se, että kyseessä on kotikenttä, jonka toisessa päädyssä ovat tammojen varsat ja muut laumakaverit pihatossa, ja ne vetävät hevosia puoleensa kuin magneetit. Kaikki hevoset ovat kuitenkin oikein kilttejä, rohkeita ja fiksuja ja oppivat nopeasti, ja on aina ilo nähdä niiden kehittyvän, välillä pienin askelin ja välillä harppauksin. Näiden sisäänratsastettavien lisäksi olen myös saanut ratsastaa kahdella saman omistajan orilla, jotka ovat hienoja kouluhevosia, mutta jääneet vähän vähemmälle liikutukselle. Tämä onkin eka kerta kun olen päässyt "oikeiden" kouluhevosten selkään ja pakko sanoa että on kyllä aika mageeta vaikka vaan ravata ympyrällä hevosella joka oikeesti liihottelee ravissa ja esiintyy. Tietenkin siinä on se oriaspekti eli välillä saa joskus olla aika napakasti pyytämässä huomiota itseensä kun tammat kiinnostaisi, mutta kun se hevonen sitten rentoutuu ja vähän venyttää kaulaa ja lähtee takaa eteen, kuin moottori käynnistyisi - niin wow. 


 Siinäpä viimeisimmän kuulumiset, mitä tulee hevosjuttuihin. Muita juttuja päällimmäisenä mielessä ovat varmaan heinäkuun lopussa tuleva muutto, avoimen yliopiston opinnot ja minun ja Papun uusi ystävä Minni, josta kuva alla. <3

16.6.2017

Kesä on alkanut!

Viime postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua jonkin verran, mutta ei nyt mitään maailmaa mullistavaa kuitenkaan. Käytiin kuunvaihteessa kisoissa Järvenpäässä, kaikki ei mennyt täydellisesti mutta saatiin lisää kokemusta Monan kanssa ja osviittaa siihen, miten tuleivaisuudessa kannattaa toimia ja millaista ratsastusta Mona tarvitsee kun jännitys yltyy suureksi. Kieltämättä Monan reaktio kilpailutilanteeseen tuli vähän yllätyksenä. Se oikeastaan siis meni sellaiseen jähmettymis/poukkoilemistilaan ja pelkäsi vähän kaikkea. Ongelma ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätön, ja tuolla Järvenpäässäkin suurimman osan ongelmista aiheutti juuri minun oma valmistautumattomuuteni (hitto mikä sana). Kisoissa sattui myös pieni onnettomuus, minkä seurauksena Mona on nyt ollut vähän kevyemmällä liikunnalla ja päätettiin jättää väliin esimerkiksi tämän päiväiset iltakisat Hyvinkäällä. Hieroja on käynyt tutkimassa ja hoitamassa Monaa nyt kahdesti, ja on noussut esille se, että voisi olla muutenkin parempi ottaa ehkä vähän kevyemmin Monan kanssa jatkossa. Se on kuitenkin iso hevonen ja kasvaa vielä. Heinäkuussa se pääsee koko kuukaudeksi laitumelle ja elokuussa taas jatketaan harjoituksia. Alla vielä kuva Mona-raukasta joka radalla hyppäsi melkein kaikki esteet tasajalkaa...


Toinen juttu on se, että Vienna saatiin vihdoin myytyä! Se ei lopulta päätynyt senkään kauemmas kuin pihan toiselle puolelle, eli ratsastuskouluun. Ratsastuskouluun myymisellä on mielestäni turhan huono maine. Toki talleja ja tallinpitäjiä on erilaisia, ja itse ainakin olen jokatapauksessa aika tarkka kenelle hevosen myyn, varsinkin jos hevonen ei välttämättä ole ihan pomminvarma tapaus jonka kanssa elämä on luonnostaan aika mutkatonta. Sanoisin kuitenkin että melkein mille tahansa harrastehevoselle on parempi kohtalo tulla ostetuksi laadukkaaseen tai edes keskivertoon ratsastuskouluun, kuin joutua esimerkiksi jonkun itsevarman juniorin tai säikyn tädin omaksi hevoseksi. En nyt jaksa alkaa paneutua asiaan sen enempää, mutta sen verran voin tarkentaa, että mielestäni ammattimainen suhtautuminen hevoseen on yleisesti ottaen hevoselle paras vaihtoehto verrattuna siihen että jonkun yhden ihmisen huomio pyörii päivästä toiseen vain kyseisen hevosen ympärillä. Tehkää siitä omat johtopäätöksenne ja muistakaa että olen toki avoin keskustelulle kommenttiboksin puolella. Nyt vaan laiskottaa ja vakuuttava argumentointi tuntuu liian raskaalta. :D jokatapauksessa tämä kyseinen ratsastuskoulu on minulle ja perheelleni tuttu yli vuosikymmen(t)en takaa, ja luotan kyseisen tallin henkilökuntaan 100%. Vienna ei olisi voinut parempaa uutta kotia saada.

Tässä nyt kaikki mitä tähän hätään näen tarpeelliseksi ilmoittaa. Mainittakoon, että olen mielessäni valmistellut jonkinlaista mielipidepostauksen tapaista. Katsotaan saanko lopulta kirjoitettua mitään julkaisukelpoiseen muotoon. Nyt kun olen seuraavat kolme viikkoa kesälomalla niin uskallan kuitenkin luvata että postauksia on tiedossa aiempaa ripeämmässä tahdissa. :D

16.5.2017


Meillä oli viime sunnuntaina oikein mukava kivapäivä kotitallilla. Hyppäsin Monalla yhden luokan korkeudella 80cm ja arvostelulla 367.1. Päällimmäiseksi tuntemukseksi suorituksesta jäi että ihan kiva. Rata oli todella pitkä ja Mona tuntui taas varsin nuutuneelta, mutta selviytyi ihan asiallisesti kuitenkin. Alta löytyy video radastasta ja kuten kolmannen esteen jälkeen huomaa, ei me vieläkään olla ihan päästy tuosta "erikoisesteiden" tuijottelussa. Verryttelyssä Mona puhisi ja kiersi noita valkoisia levyjä nelosesteen alla, mutta kuten näette, radalla puhti ei enää riittänyt hysteriaan vaan otettiin vaan upea S-kirjaimen muotoinen tie ja mentiin vähän tylsällä hypyllä yli. Muutenkin tunnelma läpi koko radan oli aika löysä. Uskokaa tai älkää niin vielä verryttelyssä Mona poukkoili ympäriinsä ja kantoi itsensä sangen ryhdikkäästi, mutta jälleen muutaman ratsukon ajan odottelu, lämmin sää tai mikä lie, karsi parhaimmat menohalut ja radalle lähtiessä minulla oli väsynyt ja pohkeen takana liikkuva mato matala.

Onneksi radassa oli kuitenkin myös muutamia positiivisiakin asioita. Ensinnäkin vaikka esteiden edessä tapahtui kaikenlaisia hämmentäviä asioita, niin rytmi säilyi aika tasaisena läpi tuon pitkän radan. Toiseksi iloitsen siitä että Mona vaihtaa laukat niin sujuvasti pyynnöstä molempiin suuntiin jos sattuukin tuleman väärässä laukassa alas. Siinäpä ne positiiviset asiat sitten varmaan oli... :D

Alle tulee video jotta voitte omin silmin todeta että sielläpä sitä oltiin. Ja videon alle tulee vielä valokuvia jotka on joko ottanut meidän heppahoitaja Ella (instagram teamsaarikko) tai Fanny Danielsson. Ja jotta jännitys pysyisi yllä loppuun saakka, seuraa kuvien jälkeen vielä ilmoitusluontoista asiaa -->












Onhan tuo Monan tyyli aika lapsellinen ja minäkin istun selässä kuin perunasäkki :D, mutta eiköhän tämä tästä. Vielä siis siihen ilmoitusluontoiseen asiaan! Meillähän on ollut hevosmäärän vähentäminen tavoitteena jo pidemmän aikaa, sekä ajallisista että rahallisista syistä. Molempien "puute" on koskettanut syvästi ja ensiapuna ollaan yritetty myydä meille tarpeettomin hevonen eli Vienna. Kokeilijoita tai kiinnostuneita ei kuitenkaan ole ollut juurikaan (/lainkaan), eli Viennan kohtalona on nyt viettää viimeinen kesä laitumella ja sitten päästä multiin Rowenan kaveriksi. Tämän lisäksi minun henk. koht. hevosrintamalla on tapahtunut varsin merkittävä muutos. Kaljuahan en ole viime aikoina maininnut täällä blogissa ja hyvästä syystä, en nimittäin ole ratsastanut sillä lähes ollenkaan sitten vuodenvaihteen. Juuri ajan- ja rahanpuutteen takia olin myymässä myös Kaljua, ja sille oli itseasiassa sovittukin lähtö Saksaan ratsuttajalle ja hevoskauppiaalle. Kaikki meni kuitenkin toisin kun pyysin Kaljua ennen niin syvästi inhonneen siskoni valmennukseen, kaveriksi minulle ja Monalle. Melko nopeasti Jenna ja Kalju löysivät yhteisen sävelen eikä minua ole sen koommin juuri tarvittu. Kalju on super ihana ja hieno hevonen, ja se on saanut Jennan innostumaan kilpailemisesta ja treenaamisesta uudestaan. Toisinaan kaipaan hyvinkin paljon Kaljun selkään, mutta minulla ei kuitenkaan ole varaa valmentautua kuin yhdellä hevosella, eli sanoisin että tilanne on kuitenkin paremmin näin. Sitä paitsi Kalju sai uuden ratsastajan oman perheen piiristä, eli toivottavasti voin pitää ensimmäisestä suunnitelmastani kiinni - siitä, että voin pitää Kaljun vielä harmaana pappahevosenakin :) <3